Tasan 10 vuotta sitten suuri merenalainen maanjäristys Indonesian Sumatran saaren edustalla synnytti valtavan hyökyaallon, tsunamin, joka iski Intian valtameren rannikoille surmaten ainakin 228 000 ihmistä. Suomalaisia menehtyi Thaimaassa ja Sri Lankassa 179.
Suurin tuho osui Indonesian Acehin maakuntaan.
Suomen Punainen Risti antoi hätäapua Thaimaassa, Sri Lankassa ja Indonesiassa yhteistyössä kansainvälisten avustusorganisaatioiden kanssa. Avustustyö tsunamista kärsineillä alueilla kesti seitsemän vuotta ja päättyi 2011.
Suomen Punainen Risti kertoo verkkosivuillaan, että Aasia-keräys tsunamin uhrien auttamiseksi tuotti ennätykselliset 27,2 miljoonaa euroa.
SPR avusti myös suomalaisia tsunamin uhreja viiden vuoden aikana yli 1,6 miljoonalla eurolla. Kunnat ja valtio vastasivat avusta ja sen koordinoinnista, ja SPR tuki omalla työllään viranomaisia. Suurin osa varoista käytettiin ensimmäisten kahden vuoden aikana omaisille suunnattuun psykososiaaliseen tukeen.
SPR oli myös mukana vastaanottamassa ja evakuoimassa suomalaisia. Katastrofin alussa suomalaisille jaettiin myös vaateapua ja avun tarvitsijoille perustettiin kriisipuhelin.
Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun Indonesiassa, Sri Lankassa, Thaimaassa, Intiassa ja Malediiveilla toteuttama asunto-ohjelma oli Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeen historian suurin ja mittavin avustusoperaatio, jonka yhteydessä rakennettiin yli 50 000 uutta kotia.