TS: Vakuutuslääkäreiden nimet julki – käyttävät merkittävää julkista valtaa

Vakuutusyhtiöt eivät enää salaa asiantuntijalääkäreitään, kirjoittaa Turun Sanomat.

Taustalla on korkeimman hallinto-oikeuden toukokuinen näkemys, jonka mukaan vakuutuslääkärit käyttävät merkittävää julkista valtaa. Sen vuoksi heidän nimensä ovat julkista tietoa.

Vakuutuslääkärit arvioivat hoitavan lääkärin lausunnon ja vallitsevan oikeuskäytännön pohjalta, onko ihminen oikeutettu korvaukseen tai etuuteen.

Päätöksen jälkeen ainakin suurimmat vahinko- ja eläkevakuuttajat ovat lisänneet lääkäreidensä nimet verkkosivuilleen. Osa on tosin piilottanut ne vuosikertomuksiin tai muuten hankalasti löydettäviksi.

Vakuutuslääkärit ovat perinteisesti pysytelleet piilossa, koska ovat pelänneet uhkaavia yhteydenottoja.

Suomen vakuutuslääkärien yhdistyksen puheenjohtajan Seppo Kettusen mukaan ainakaan vielä lisääntynyt julkisuus ei ole näkynyt juuri mitenkään. Hänestä on kuitenkin liian varhaista vetää lopullisia johtopäätöksiä asiasta.

Mainos