Varastohämähäkki talon rakenteissa. Wikimedia Commons / No Escape

TS: Suuri hämähäkki leviää Suomessa – ”jos ei liikaa pelota, sen kannattaa antaa olla”

Varastohämähäkki voi kasvaa yli kymmensenttiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suurikokoinen, jopa yli kymmensenttiseksi Wikipedian mukaan kasvava varastohämähäkki leviää Suomessa, kertoo  Turun Sanomat.

Lajia on havaittu varsinkin suuremmissa eteläisen Suomen asutuskeskuksissa Oulun korkeudelle saakka. Yhteensä havaintoja on tehty 2020-luvulla noin 200 kappaletta. Havainnot tehdään tutkijoiden ja harrastajien toimesta, joten oikea lukumäärä voi olla paljon suurempi.

Turun yliopiston biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari Sääksjärvi painottaa, että varastohämähäkki ei ole ihmiselle vaarallinen.

Kookas laji voi kuitenkin aiheuttaa pelkoa joissain ihmisissä.

– Se ei ole aggressiivinen ellei sitä uhata. Jos näet hämähäkin kotona, paikassa jossa se ei liikaa pelota, sen kannattaa antaa olla, neuvoo Sääksjärvi.

Varastohämähäkit eivät uhkaa Sääksjärven mukaan pienempiä kotimaisia lajeja kuten samaan heimoon kuuluvaa huonehämähäkkiä, vaan ovat jopa hyödyllisiä.

– Sen kaltaiset hämähäkit syövät yleensä ihmisille haitallisempia ötököitä, kuten sokeritoukkia.  Itsellä kotona on lämmityshuoneessa huonehämähäkki ja annan sen olla siellä. Hyvää työtä vain tekee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)