TS: Sijaissynnytys on Suomessa kielletty, silti niin syntyy lapsia joka vuosi

Arvion mukaan Suomeen tulee noin parikymmentä lasta kansainvälisen sijaissynnytyksen kautta vuodessa.
Maailmanlaajuisesti sijaissynnytysbisnes on arvoltaan yli 20 miljardia euroa vuodessa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Maailmanlaajuisesti sijaissynnytysbisnes on arvoltaan yli 20 miljardia euroa vuodessa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sijaissynnytys on Suomessa kielletty, mutta silti niin syntyy lapsia joka vuosi. Kolumbian markkina on yksi suosituimmista suomalaisten, sijaissynnytyksellä lapsen hankkivien ihmisten keskuudessa, kertoo Turun Sanomat.

Maailmanlaajuisesti sijaissynnytysbisnes on arvoltaan yli 20 miljardia euroa vuodessa. Lapsettomien etujärjestö Simpukka ry arvioi, että Suomeen tulee ainakin noin parikymmentä lasta kansainvälisen sijaissynnytyksen kautta vuodessa, ja määrä on kasvussa.

Lukua ei varsinaisesti tilastoi mikään taho, koska laki kieltää sijaissynnytyksen. Ulkomaisen sijaissynnytyksen kautta hankitut lapset ovat silti oikeuden ratkaisujen myötä saaneet pääsääntöisesti jäädä Suomeen tilaajavanhempiensa virallisiksi lapsiksi.

Hovioikeus linjasi jo vuosien 2012 ja 2013 päätöksissään, että Suomeen ja aiottuun perheeseensä jo asettuneen lapsen etu ratkaisee, eikä häneltä haluta viedä oikeutta perheeseen tai kansalaisuuteen.Lomakkeen alareuna

Tietokirjailija Kaisa Beltranin mukaan sijaissynnytys vauvatakuulla Kolumbiassa maksaa yleensä vähän yli 60 000 euroa. Sijaissynnyttäjä saa siitä yleensä 9 000–12 0000 euroa.

Hän sanoo, että sijaissynnytys on kaupallista ja siihen liittyy ihmisoikeusongelmia.

Mainos