Syyskuun puolessa välissä tehdyn mittauksen perusteella 24 lounaisen Suomen paikassa olisi liian vähän hoitajia.
Eduskunnan suositus on, että kahta vanhusta kohti työskentelisi vähintään yksi hoitaja. Puolen hoitajan suosituksen alittaisi 10,5 prosenttia hoitopaikoista, mikä vastaa koko maan tasoa. Hoitajamitoituksen alittavista paikoista 11 on yksityisiä ja 13 julkisia.
Hoitajamitoitustutkimuksen mukaan joka kymmenennessä vanhusten ympärivuorokautisessa hoitopaikassa on liian vähän hoitajia. Heikoin tilanne on tehostetussa palveluasumisessa. Turun Sanomien haastattelemat yksityiset hoivakodit ovat eri mieltä toteutuneista hoitajamitoitusluvuista.
Esimerkiksi turkulaisessa hoivakoti Lepolinnassa oli THL:n mukaan syyskuussa 0,42 hoitajaa vanhusta kohti. Edellisessä selvityksessä hoitajamitoitus oli 0,52 ja hoivakodin mukaan se on edelleen reippaasti yli 0,5.