Viime vuonna poliisille ilmoitettiin 1 230 hyväksikäyttötapausta. Toissa vuonna luku oli parisataa suurempi ja vuonna 2013 lähes 1 700, ilmenee Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tuoreesta katsauksesta.
– Tulkitsen, että kyse on tapausten vähenemisestä eikä esimerkiksi viranomaisten lipsumisesta, sillä uhritutkimukset kertovat samaa, sanoo sosiaalipolitiikan lehtori Noora Ellonen Tampereen yliopistosta.
Niin ikään koululaiskyselyjen perusteella lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on vähentynyt jo pitkään. Ero poliisin rikostilastojen ja uhritutkimusten välillä oli aiemmin niin suuri, että kokonaiskuvaa hyväksikäytöstä oli vaikea muodostaa.
– Nyt ero on kaventunut. En keksi millä muulla sitä selittäisi kuin sillä, että tapaukset ovat todella vähentyneet. Se on ihan loogista, sillä aiheesta puhutaan paljon ja lapset ovat nykyään tietoisia, Noora Ellonen sanoo.
Poliisin tietoon tulleiden lasten hyväksikäyttöjen määrä ehti jopa kahdeksankertaistua vuodesta 1980, ennen kuin kasvu taittui.