Valtionosuustaulukot vuosilta 2003–2013 kertovat, että kymppiluokan kävijöitä on ollut normaalisti 2000–2500 vuodessa. Vuodesta 2010 lähtien määrä on ollut kuitenkin jatkuvassa laskussa. Viime vuonna kymppiluokkalaisia oli enää 1836.
Opetushallituksella ei ole tarkkaa käsitystä siitä, miksi perusopetuksen lisäopetusta saavien määrä on pudonnut ennätysmäisen alas.
– Mitään tutkittua tietoa asiasta ei ole. Kuntienhan ei lain mukaan ole pakko järjestää kymppiluokan opetusta, joten on vaikea sanoa, onko kymppiluokan paikkojen määrä vähentynyt vai onko hakijoiden määrä vähentynyt, opetusneuvos Pirjo Koivula sanoo lehdessä.
Yksi syy voi olla vuoden 2011 perusopetuslain muutos. On mahdollista, että nuoret ovat saaneet aikaisempaa paremmin tukea ja ohjausta jo perusopetuksen aikana, joten tarvetta arvosanojen korotukseen kymppiluokalla ole enää ollut yhtä paljon kuin aikaisemmin.