TS: Ilmaisrokote ei kelpaa kaikille – ylijäämää ei voi myydä

Viime vuonna rokotteet loppuivat yksityismarkkinoilta samaan aikaan, kun ilmaisrokotteita jouduttiin hävittämään, kertoo Turun Sanomat.
Mainos - sisältö jatkuu alla

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan se ei voi kuitenkaan myydä ylijäämäänsä, lehti kertoo. Rokotesopimukset tehdään maahantuojien kanssa neljäksi vuodeksi kerrallaan.

Esimerkiksi kausi-influenssarokotukseen oikeutetuista alle puolet ottaa sen. Hävikki on noin 200 000 rokoteannosta vuodessa, mikä tekee lehden mukaan rahassa puoli miljoonaa euroa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ilmaiseen rokotukseen oikeutettuja on THL:n mukaan noin kolme miljoonaa. Rokotusannoksia tilataan kuitenkin noin puolet vähemmän, koska tiedetään, että rokotus ei kelpaa suurelle osalle oikeutetuista. Siitäkin huolimatta annoksia jää yli, kertoo Turun Sanomat.

Mainos