Turun Sanomat on haastatellut kuutta Varsinais-Suomen demarivaikuttajaa Sdp:n tilanteesta. Maakunnan demarit selittävät kolmatta peräkkäistä eduskuntavaalitappiota virheillä, koventuneilla asenteilla ja perussuomalaisten nousulla.
Puheenjohtaja Antti Rinteen asemasta kysyttäessä entinen puoluejohtaja Pertti Paasio vastaa, että on oivallettava politiikan syntyvän omassa puoluejärjestössä eikä virastossa. Tämän jälkeen puheenjohtajaa ei enää nähdä pelastusrenkaana.
Kansanedustaja Ilkka Kantolan mukaan ”Antti Rinteen asemaa ei nyt aleta horjuttaa. Seuraava puoluekokous on vuonna 2017, silloin on listalla myös henkilövalinnat”.
Kansanedustaja Katja Taimelan mukaan puoluekokous on tehnyt päätöksensä. Hänen mielestään tilanne olisi toinen jos joku alkaisi vaatia ylimääräistä puoluekokousta, mutta sellaista ei ole kuultu.
Raision Janne Laulumaan mukaan ”ei tässä ole kyse puheenjohtajasta”.
Turun Sdp:n valtuustoryhmän vetäjä Päivi Pietari soisi Rinteelle näyttöaikaa vuoteen 2017 jolloin ”voi olla tarpeellista nostaa esiin uusia nimiä ja kasvoja”.
Liian vaatimaton
Pertti Paasio toteaa perussuomalaisista, että perinteisillä teollisuuspaikkakunnilla ”puoluetta pidettiin vennamolaisuuden jatkeena, mitä se ei ole”. Sdp on Paasion mielestä ollut liian projektikeskeinen, paneutunut liian vähän periaatteisiin, keskustellut liian vähän ja tuonut liian vaatimattomasti esiin puolueen saavutuksia.
Ilkka Kantolan mukaan ”epävarmuuden keskellä elävät ovat miettineet poliittista suuntautumistaan” eikä Sdp ole hallitusvastuussa pystynyt vastaamaan tähän.
Katja Taimelan mielestä äänestäjät ovat olleet turhautuneita, kun työpaikkoja on poistunut. Hän mainitsee myös Rinteen epäonnistumisen vaalikeskusteluissa.
SAK:n aluejohtaja Outi Rannikko yhdistäisi Sdp:n ja vasemmistoliiton. Paasio sanoo sitä kuolleena syntyneeksi ajatukseksi.