”Trumpismi ei vielä lopu tähän”

Risto E.J. Penttilä ennustaa, että republikaanipuolue käy läpi ankaran pesänselvityksen.

Yhdysvaltain republikaanipuolue joutuu tekemään suuren pesänselvityksen, kun se pohtii suhdettaan maan presidenttiin Donald Trumpiin, arvioi Nordic West Officen toimitusjohtaja ja Suomen Atlantti-Seuran entinen puheenjohtaja Risto E.J. Penttilä.

– Suomesta ja Euroopasta käsin näyttää itsestään selvältä, että tämä on trumpismin loppu. En pitäisi sitä ollenkaan selvänä, Penttilä sanoo Verkkouutisille.

Marraskuun alussa käytyjen vaalien jälkeen näytti hänen mukaansa siltä, että trumpismi jatkuu Yhdysvalloissa pitkään Trumpin vaalitappiosta huolimatta. Trump keräsi republikaanipuolueelle suuria rahasummia ja hänen vaalivilppiväitteitään tuettiin puolueen sisällä. Eilinen Trumpin kannattajien tunkeutuminen kongressirakennukseen muutti asetelman.

– Nyt näyttää siltä, että tämä (mellakka) oli askel liian pitkälle, se on huomattu republikaanisessa puolueessa. Jääkö huomio päälle vai tuleeko tästä republikaanipuolueen sisällissota, on liian aikaista sanoa, Penttilä toteaa.

Hän sanoo, että Trump on ollut puolueessa ”käsittämättömän vahva” hahmo. Nyt käsillä on tilanne, jossa republikaanien pitää selvittää, onko puolueella ja trumpismillä yhteistä tulevaisuutta.

– Trump on kaivanut kuoppaa sekä republikaaniselle puolueelle että itselleen. Tässä vaiheessa myönteistä on, että (varapresidentti) Mike Pence ja monet puolueen keskeiset pelurit ovat tulleet Trumpin vastaiselle kannalle.

Penttilän mukaan on mahdollista, että republikaaneista irtoaa Trumpille lojaali joukko omaksi puolueekseen tai ryhmäkseen. Varsinainen puolue kuitenkin säilynee kokonaisena.

– Että republikaanipuolue jakautuisi kahtia, siihen en usko – vielä.

Keskiviikkoinen mellakka ei Penttilän mielestä ollut suoranainen vallankaappaus, vaan ”käsistä riistäytynyt mielenosoitus, jolla ei näyttänyt olevan toimintasuunnitelmaa”. Hän käyttää englanninkielistä monimerkityksellistä termiä mob, joka tarkoittaa muun muassa tunkeutumista ja roskaväkeä.

Poimintoja videosisällöistämme

– Tämä häpeätahra Amerikan demokratialle, painajainen. Näytti jo siltä, että vallanvaihto sujuisi siististi. Nyt jokainen demokratian ystävä on surullinen ja Yhdysvaltain vihollinen on iloinen.

Penttilä sanoo, että vaikka Trump ei saisikaan virkarikossyytettä tai tätä ei pantaisi viralta, tämän mahdollisuudet käyttää valtaa ovat nyt pienet.

– Seuraavat kaksi viikkoa odotetaan läpi ja toivotaan, ettei Trump tee mitään. Jos hän yrittää jotain, otetaan kaikki mahdolliset keinot käyttöön.

Trumpin presidenttikausi päättyy 20. tammikuuta, kun Joe Biden vannoo presidentinvalan.

Trump on vaaleista lähtien väittänyt, että niiden tulos väärennettiin ja todellisuudessa hän voitti, vaikka hänen omankin puolueensa vaaliviranomaiset ovat todenneet, että vilppiä ei tapahtunut. Penttilän mukaan Trumpin itsepintaisuus osoittaa, että tämän tasapainoa voi epäillä.

– Jo alussa arvioitiin hänen henkistä tasapainoaan kriittisesti eli katsottiin, ettei hän ole henkisesti tasapainoinen. Kyllä se näkemys tässä vahvistuu.

 

Lue myös: Joka viides amerikkalainen hyväksyy mellakan

Mainos