Trump menettänyt kannatusta Cruzille – syyttää tappioistaan järjestelmää

Ted Cruz voitti puolelleen kaikki delegaatit Wyomingissa lauantaina.

Republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Donald Trump hävisi lauantaina delegaattikilvan Wyomingissa. CNN:n mukaan kaikki 14 Wyomingista esivaalikokoukseen lähetettävää delegaattia ovat Trumpin kilpakumppanin, myös republikaanipuolueen presidenttiehdokkuudesta kilpailevan Ted Cruzia takana.

Wyoming oli jo valmiiksi Cruzin puolella, sillä Ted Cruz oli ehdokkaista ainoa, joka lumimyrskystä huolimatta matkusti kampanjoimaan henkilökohtaisesti Wyomingin osavaltion pääkaupunkiin Casperiin. Fox News:in mukaan ennen lauantaita Trumpilla oli 742 delegaattia ja Cruzilla 529. Cruzin voitto Wyomingissa tekee Trumpille yhä vaikeammaksi saada tarvittavat 1237 delegaattia, jotka hän tarvitsisi päästäkseen republikaanien presidenttiehdokkaaksi.

Donald Trump on kokenut myös muita vastoinkäymisiä viime aikoina: Time-lehden mukaan hän ei menestynyt toivotulla tavalla delegaattikilvassa viime viikonloppuna Coloradossa, Iowassa, Michiganissa, Etelä-Carolinassa ja Indianassa.

The New York Times:in mukaan Trump syytti viime viikolla tappioistaan republikaanien järjestelmää, jota hän nimitti ”teennäiseksi ja peukaloiduksi” ja syytti puoluejohtoa ”likaisista tempuista”.

Mainos