Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan toukokuu oli koko maassa 1–3 astetta tavanomaista viileämpi. Erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa kuukausi oli poikkeuksellisen kolea eli vastaava toistuu keskimäärin muutamia kertoja sadassa vuodessa.
Kuukauden ylin lämpötila ja samalla ainoa hellepäivä mitattiin 19. päivänä, jolloin Hämeenlinnan Evolla lämpötila kohosi 27,0 asteeseen. Kuukauden alin lämpötila oli 16. toukokuuta Suomussalmen Pesiössä mitattu -13,1 astetta.
Kevätkuukausista maaliskuu oli tavanomaista lämpimämpi, mutta huhti- ja toukokuu puolestaan keskimääräistä kylmempiä. Kevät oli tavanomaista kylmempi maan pohjoisosassa, jossa lämpötilapoikkeama vaihteli 0,5 ja 1 asteen välillä.
Etelässä sen sijaan kevät oli kuitenkin keskilämpötilan osalta melko tavanomainen.