Touko Aallon mukaan sote-uudistus pitäisi valmistella uusiksi parlamentaarisesti.
– Nyt on korkea aika kutsua kaikki eduskuntapuolueet saman pöydän äärelle miettimään, miten sote-uudistus saadaan toteutettua. Uudistus tarvitaan, jotta suomalaisten yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut saadaan turvattua. Vaalikausi on jo puolessa välissä eikä Suomella ole varaa siihen, että parin vuoden päästä aloitetaan taas alusta, Touko Aalto sanoo tiedotteessaan.
Hänestä sote olisi siirrettävä maakunnille.
– Maakuntahallinto läpäisi perustuslakivaliokunnan pienin muutostarpein, joten maakuntahallinnon pystyttämisen kanssa voitaisiin edetä. Tämä olisi jo iso harppaus tiellä kohti yhdenvertaisempia sosiaali- ja terveyspalveluita, Aalto toteaa.
Valinnanvapautta Touko Aalto nimittää ”ylimääräiseksi lehmänkaupaksi”, jota ei kannata kiirehtiä ihmisten palveluiden turvaamisen kustannuksella.
– Kun sote saadaan siirrettyä maakunnille, voidaan erilaisia valinnanvapauden malleja harkita ja pilotoida rauhassa.
Aalto tarjoaa hallituspuolueille yhteistyötä sote-uudistuksen saattamisessa maaliin.
– Parlamentaarinen valmistelu kaikkien puolueiden kesken olisi hyvä tie eteenpäin. Näin voisimme varmistaa sen, että uudistuksella on laaja hyväksyntä ja se voidaan tarvittaessa toteuttaa vaikka useamman vaalikauden aikana. Nyt tarvitaan hyvä ja perusteellinen uusi valmistelu, uudet vaikutusarvioinnit sekä lausuntokierros, Aalto vaatii.