Netti on muuttanut kaikki torvelot syväkurkuiksi. Koskaan ei tiedä, onko vihje hyvä vai pelkkää roskaa, tuskailee The Sentinel-lehden toimittaja Sam Miller Chicagon poliittisiin valtataisteluihin keskittyvässä tv- sarjassa Boss.
Eipä huokaukseen mitään varsinaisesti ennenkuulumatonta sisälly. Millerin repliikki kuitenkin onnistuu kansantajuisesti tiivistämään yhden aikamme ilmiöistä.
Torvelolla on mahdollisuus internetin tarjoaman anonymiteetin suojissa ja oman tekstinsä hurmiossa suoltaa roskaa. Ja jos torveluuteen yhdistetään annos vihaa, ollaan jo astetta hankalamman ilmiön äärellä.
Koska vihapuheelle on oma hanakka vastaanottajakuntansa, sen tuuttaaminen on selvästi kehittynyt hallitsemattomista aivopieruista tarkoitushakuiseksi suosion kalasteluksi. Anonyymeinä ”mielipiteitään” levittävien sankareita lienevät nuo kasvoillaan vihaansa kylvävät.
Tiedotusvälineissä tarvitaan ihan uudenlaista harkintaa, kun vihapuheella höystetyt provosoinnit pitää erotella uutisista. Uutistarjonnasta päättävät ovat kinkkisen tilanteen edessä. Kenenkään vaalikampanjan välineeksi ei saisi alistua, muttei myöskään ryhtyä tulpaksi kansalaisten ja oleellisen tiedon välissä.
Ainakin yksi metodi vaikuttaa kaupunkilaisjärkiseltä. Päätoimittaja Jouko Jokinen kertoo Suomen Kuvalehden haastattelussa, että Aamulehti jättää julkaisematta ”kaikkein hölmöimmät kommentit”.
Mutta miten vihapuheesta tuli vaaliase? Eikö ihmisarvon pitänyt olla yksiselitteisen loukkaamaton?
Kokoomusnuorten laajasti vatkatusta tavoiteohjelmasta on tulkittavissa, että nuoret poliitikonalut haluavat oman tilansa ”maahanmuuttokriitikoiden” vihapuheisissa aiheissa. Näyttää siltä, että menossa olisi jonkinlainen kilpailu siitä, kuka ehtii näkyvimmällä tavalla ehdottaa vähemmistöä suojaavien lakipykälien poistamista tai muulla tavoin ylittää tai siirtää sallitun rajoja.
Nuorisotutkimuksen dosentti Jaana Lähteenmaa esittää Keskisuomalaisen artikkelissaan selitykseksi edellä mainitulle ”keskiluokan paranoiaa”. Nuorten tulevaisuus on epävarmempi kuin vuosikymmeniin. Lähteenmaa tulkitsee epävarmuuden herättävän pelkoa siitä, että omia menestymisen tavoitteita ei saavutetakaan.
Siitäkö on kyse vai mistä? Aiheesta tarvitaan lisää moniäänistä keskustelua. Koska kokoomusnuorten näkyvyys hyppäsi tavoiteohjelman myötä uusiin ulottuvuuksiin, heiltäkin odottaisi syventäviä näkökulmia jatkokeskustelulle. Ja halua erottautua vihaisista torveloista.
Eveliina Talvitie on toimittaja, tietokirjailija ja viestintäpäällikkö.