Torstaina 2000-luvun suurin salamamäärä

Torstain ukkosissa paikannettiin Ilmatieteen laitoksen mukaan yhteensä noin 28 500 maasalamaa Suomen maa-alueilla. Lukumäärä on suurin vuorokausisalamamäärä 2000-luvulla.

Helteinen, kostea ja epävakainen säätila mahdollisti rajujen ukkosten syntymisen. Etelästä pohjoiseen edenneissä ukkosissa paikannettiin yhteensä 28 500 maasalamaa. Määrä on huomattava yhden päivän aikana kertyneeksi. Lisäksi se on suurempi kuin esimerkiksi vuoden 2010 paljon uutisointia saaneiden Asta ja Sylvi-rajuilmojen tuottamat salamamäärät.

Mittaushistorian aikaista vuorokausiennätystä ei kuitenkaan rikottu. Vuonna 1998 kesäkuun 29. päivä ukkoset tuottivat jopa 40 000 maasalamaa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan torstain ukkosissa salamointi oli paikallisesti rajuinta Padasjoella, jossa salamatiheys oli 94 maasalamaa sadalle neliökilometrille. Suuria arvoja havaittiin muuallakin Päijät-Hämeessä sekä Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Etelä-, Keski- ja Pohjoismaalla, Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa.

Suuri vuorokautinen salamamäärä selittyy Ilmatieteen laitoksen mukaan voimakkaiden ukkosten hitaalla, paikoin jopa paikallaan pysyvällä luonteella, ja sillä, että ukkostelu alkoi jo aamuyöstä alkaen. Tästä syystä myös ukkosiin liittyvät rankkasateet aiheuttivat paikoin suuria sadekertymiä. Salamoinnin ja rankkasateen lisäksi voimakkaat puuskatuulet, jotka ylsivät jopa 30 m/s nopeuksiin, aiheuttivat vahinkoja.

Ukkoskausi on käynnistynyt salamamäärältään yli keskimääräisen. Kesäkuussa on 27.6. mennessä paikannettu jo noin 70 000 maasalamaa, mikä on jo kaksinkertaisesti kuun pitkän jakson keskiarvoon nähden (35 000).

Mainos