Ukrainan sodassa pienistä torjuntadrooneista tuli nopeasti lupaava vastaus vihollisen tiedustelu- ja hyökkäysdrooneille. Ajatus oli houkutteleva: kalliin ilmatorjuntaohjuksen sijasta niitä voitaisiin tuhota halvoilla, ketterillä ja nopeasti valmistettavilla laitteilla.
Nyt kehitys näyttää kuitenkin siirtyvän seuraavaan vaiheeseen, kertoo BBC News Ukraina. Kyse ei ole siitä, että torjuntadroonit katoaisivat taivaalta, vaan siitä, että niiden lyhyt erityisasema itsenäisenä ratkaisuna on päättymässä.
Vastapuoli oppii nopeasti. Sen droonit lentävät korkeammalla, muuttavat reittejään ja hyödyntävät elektronista sodankäyntiä. Samalla niiden nopeus, kerralla käytetty määrä ja autonomisuus kasvavat. Yksittäinen kauko-ohjattu torjuntadrooni ei enää riitä ympäristössä, jossa hyökkäys voi koostua kymmenistä erilaisista maaleista ja jossa yhteyttä operaattoriin voidaan häiritä. Torjunnasta tulee väistämättä järjestelmien välinen kilpailu.
Seuraavan sukupolven puolustus yhdistää tutkat, akustiset sensorit, kameroiden konenäön, häirinnän, perinteiset ilmatorjunta-aseet ja droonit samaan verkkoon. Torjuntadroonin on löydettävä maali aiempaa itsenäisemmin, ja johtamisjärjestelmän on valittava nopeasti, millä keinolla uhka torjutaan. Halpa drooni säilyy yhtenä työkaluna, mutta sen arvo riippuu yhä enemmän tiedustelusta, ohjelmistoista ja yhteistoiminnasta muiden asejärjestelmien kanssa.
Muutos kertoo samalla sodankäynnin kiihtyvästä innovaatiokierteestä. Etulyöntiasema kestää usein vain kuukausia: kun uusi laite osoittautuu tehokkaaksi, vihollinen muuttaa tekniikkaansa ja taktiikkaansa. Siksi ratkaisevaa ei ole yksittäinen keksintö vaan kyky tuottaa, testata ja päivittää kokonaisuuksia nopeammin kuin vastustaja.
Torjuntadroonien ajan päättyminen ei siis merkitse epäonnistumista. Päinvastoin: niiden menestys on pakottanut molemmat osapuolet kehittämään vastatoimia, minkä seurauksena yksinkertainen drooni vastaan drooni -asetelma on jäämässä historiaan.
Tilalle tulee monikerroksinen, osin automatisoitu ilmapuolustus, jossa ihmisen, sensorien ja miehittämättömien järjestelmien roolit kietoutuvat yhteen. Tulevaisuuden taistelutaivaalla ratkaisevaa ei ole, mikä yksittäinen laite on paras, vaan se, kuka rakentaa nopeimmin oppivan verkoston.