Tom Packalén: Virheellistä uutisointia

Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén oikoo muun muassa Verkkouutisissa ollutta virheellistä uutisointia hänen asuinalue-ehdotuksestaan.

Kansanedustaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu Tom Packalén pisteyttäisi Helsingin kaupungin vuokra-asuinalueet. Mallissa vuokra-asuntojen asuinalueet pisteytettäisiin asteikolla 0–5 ja huonoiten käyttäytyvät asukkaat sijoitettaisiin nolla-alueille. Näille alueille keskitettäisiin sitten muun muassa poliisin palveluita, sosiaalihuoltoa ja kolmannen sektorin toimintaa.

Verkkouutisissa oli virheellisesti uutisoitu minun esittäneen pisteyttämistä varallisuuden takia, koska mallissani oli kyse siitä, että 0-tason tuetut asunnot tulisivat niille, jotka häiriökäyttäytymisten takia ovat saaneet häädön jostain kaupungin asunnosta, hän sanoo.

Packalén viittaa Verkkouutisten uutiseen kansanedustaja Reijo Tossavaisen blogista ja sen viimeisestä kappaleesta, jossa todetaan ”kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Tom Packalén on esittänyt, että Helsingin kaupungin vuokra-asukkaat tulisi pisteyttää vuokranmaksukyvyn ja käytöksen mukaan”.

Packalénin mukaan hänen esityksessään perusperiaate olisi, että jokaisella helsinkiläisellä on oikeus varallisuustasoon katsomatta kasvattaa perheensä turvallisessa ympäristössä.

– Nolla-alueilla taas panostettaisiin tukemiseen nykyistä paremmin, hän sanoo.

Packalénin mallissa nolla-alueilla olisi ympärivuorokautinen sosiaalivirasto, jonne lapsi voisi mennä esimerkiksi riitatilanteissa. Kansalaisjärjestöt huolehtisivat ennaltaehkäisevästä työstä ja alueella päivystävät ”korttelipoliisit” puuttuisivat tilanteeseen ongelmien kärjistyessä.

Mainos