Sipilä kommentoi maanantaina sairauslomaltaan pitävänsä hallituksen touhua ”erikoisena” ja väitti, ettei hallitus ole kyennyt tekemään taloutta tasapainottavia toimia.
– Toisin kuin Sipilä väittää, hallitus on jo nyt tehnyt päätökset reilun viiden miljardin euron sopeutuksesta valtion velkaantumisen taittamiseksi. Kokoomukselle valtiontaloudesta huolehtiminen ei ole erikoista touhua, se on vastuunkantamista, Orpo sanoo.
Hän muistuttaa myös, että poikkeuksellinen aika vaatii poikkeuksellisia toimia politiikassa.
– Kestävyysvajeen korjaamiseksi tarvitaan pitkän aikavälin toimia, minkä lisäksi valtion velkaantumiskehitys on saatava katkaistua nopealla aikataululla, Orpo sanoo ja painottaa, että kyseessä ei ole hallituksen eikä opposition haaste, vaan koko kansankunnan haaste.
Orpo rohkaisee keskustaa, ettei se tyrmää pääministerin esittämää kutsua etukäteen, vaan osallistuu neuvotteluihin avoimin mielin.
– Suomessa haetaan nyt uutta politiikan tekemisen tapaa ja yhteistyön henkeä, mistä myös Juha Sipilä on aiemmin puhunut. Toivottavasti keskusta myös toimii siten kuin julistaa, Orpo sanoo.