Toivakka ja Lauslahti: Dementia ei parane vuodelevolla

Kokoomuksen kansanedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Lenita Toivakka ja Sanna Lauslahti vaativat vanhustenhoidon laitospainotteisuuden purkua ja siirtymistä kuntouttamiseen. Dementia ei parane vuodelevolla, edustajat huomauttavat.

Suomessa esimerkiksi dementoituneita hoidetaan vuodeosastoilla pitkiä aikoja, vaikka Euroopassa monissa maissa pitkäaikainen vuodeosastohoito on lopetettu eikä dementoituneita enää hoideta vuodeosastolla.

– Dementia ei parane vuodelevolla. Tilanne on päinvastoin – vanhuksella jokainen tunti sängyssä heikentää kuntoa, Toivakka ja Lauslahti muistuttavat.

Heidän mielestään Suomessakin on nyt korkea aika lähteä purkamaan vahvaa laitospainotteisuutta ja luopua terveyskeskussairaalan konseptista.

– Tilalle on saatava kuntoutussairaaloita, joiden on oltava lähellä ja hoitoketjujen kuljettava kuntoutuksen ehdoilla. Tärkeää on, että kaikissa ratkaisuissa mietitään kuntouttavaa otetta. Ensiarvoista ovat pysyvät hoitosuhteet ja se, että palvelut ovat kokonaisuus. Nykyisin kuntoutus on liian kaukana hoitopoluista, edustajat huomauttavat.

Toivakan ja Lauslahden mukaan muutokset lähtevät usein pienistä asioista, jotka saavat aikaan suuren eron. Sairaalan kuntouttava ote voi lähteä siitä, että ruokaa ei tuoda kävelykykyisen potilaan luokse, vaan hänen on käveltävä yhteiseen ruokailuun. Vanhuksille vähäiselläkin liikunnalla on merkitystä.

– Yhdysvalloissa on käytössä malli, jossa kävelykykyisen on käveltävä 3 000 askelta ruoan luokse, Toivakka ja Lauslahti kertovat.

– Dementoituneelle ja muillekin ihmisille tutut asiat ovat tärkeitä. Tärkeää on hoidon kodinomaisuus. Ympäristön – kalusteiden, tilojen ja yhdessäolon – merkitys on valtava. Kotoisalla asuinympäristöllä voidaan parantaa ihmisen oloa ja tilaa.

Mainos