Kustannusten korvaamisessa otettaisiin käyttöön niin sanottu portinvartijuusmalli, joka vastaisi sote-uudistuksen mukaista uutta kansallista palvelujärjestelmää.
Toiseen EU-maahan hoitoon hakeutuva henkilö saisi terveyspalvelut samoin korvausperustein kuin Suomessa. Kun kyse olisi valinnanvapauslaissa tarkoitetuista suoran valinnan palveluista, henkilö ei myöskään tarvitsisi ennakkolupaa tai -ilmoitusta.
Muiden terveyspalvelujen korvaamisessa olisi edellytyksenä hoidon tarpeen arviointi tai lähete.
Hoitoon hakeutuvilla olisi edelleen velvollisuus maksaa hoito- ja matkakustannukset ensin itse. Kustannuksista korvattaisiin jälkikäteen se määrä, joka henkilön terveyspalveluista vastaavalla maakunnalla olisi kulunut vastaavan hoidon järjestämiseen. Henkilön maksettavaksi jäisi aina samasta tai vastaavasta hoidosta Suomessa potilaalta perittävä asiakasmaksu.
Laki koskisi jatkossakin vain terveyspalveluja. Lähtökohtana olisi edelleen, että ulkomailla annettujen terveyspalvelujen kustannuksina korvattaisiin vain suomalaiseen palveluvalikoimaan kuuluvia terveyspalveluja. Tämä tarkoittaisi sellaisia terveyspalveluja, joista maakunta olisi Suomessakin ollut kustannusvastuussa.
Jatkossa järjestämisvastuussa oleva maakunta vastaisi asukkaansa kaikista toisessa EU- tai ETA-valtioissa tai Sveitsissä aiheutuneista terveyspalvelujen kustannuksista. Esitys turvaisi henkilölle nykyistä paremman korvauksen kustannuksista, kun hän on varta vasten hakeutunut toiseen EU-valtioon käyttämään terveyspalveluja.
Vastavuoroisesti terveyspalvelujen tuottajilla olisi velvollisuus ottaa vastaan toisesta EU- tai ETA-valtiosta tai Sveitsistä hoitoon hakeutuvia henkilöitä ilman syrjintää samojen perusteiden mukaisesti kuin Suomessa asuvia. Terveyspalveluja käyttäviltä voitaisiin periä normaali asiakasmaksu sekä tuotehintaan perustuva maksu.
Maakunta voisi saada valtiolta korvauksia kustannuksiin, joita aiheutuu kotikuntaa vailla olevien tietyistä terveyspalveluista
Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2019.