Puolustusvoimien puolenyön aikaan twitterissä julkistaman kuvan, joka oli otettu tunnistuslennolla, yhteydessä julkaistu teksti kuuluu:
Ilmavoimat tunnisti ja kuvasi venäläisen SU-27 hävittäjän Suomenlahdella klo 16:43. Epäiltyä ilmatilaloukkausta selvitetään.
Suhoi Su-27 -hävittäjän epäillään käyneen Suomenlahdella Porvoon eteläpuolella torstai-iltapäivällä noin kello 16.43. Epäilty loukkaus kesti noin minuutin ja hävittäjä oli enimmillään noin kilometrin syvyydessä Suomen ilmatilassa.
Puolenyön jälkeen puolustusministeriö tiedotti, että Su-27 -hävittäjä loukkasi epäillysti Suomen ilmatilaa Suomenlahdella Porvoon eteläpuolella myös toisen kerran. Toinen kerta tapahtui noin kello 21.33.
Kyseessä oli eri koneyksilö. Ilmavoimat suoritti tunnistuslennon myös tähän kohteeseen.
Itämerellä kerrotaan olleen torstain aikana vilkasta Venäjän sotilaslentotoimintaa.