Asuntoluottolaitos Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna kommentoi Suomen heikentynyttä luottoluokitusta X-viestipalvelussa. Hänen mukaansa tilanteen korjaaminen on pitkä prosessi, joka voi vaikeutua entisestään, mikäli muut luottoluokittajat seuraavat Fitchin tekemää päätöstä.
– Fitchin päätös vahvistaa sen, että Suomi on alati vaikeutuvassa negatiivisessa kierteessä. Velanmaksukyvyn palauttaminen aiemmalle tasolle, saati nostaminen vie vähintään 5–10 vuotta ja se vaikeutuu vain lisää, jos ja kun muut luottoluokittajat seuraavat perässä.
Pauna nostaa esiin myös suurten kaupunkien roolin nykytilanteessa ja suosittelee niille oman kansainvälisen luottoluokituksen hakemista.
– Toistan edelleen. Suurten kaupunkien, erityisesti Helsingin, kannattaisi hakea omaa KV-luottoluokitusta. Varsinkin nyt kun Suomen valtion luottoluokitus on heikentymässä.
Toimitusjohtaja painottaa, että nyt tulisi keskittyä omaehtoiseen talouden ja turvallisuuden vahvistamiseen.
– Sitä miettii, että Suomen ja suomalaisten kannattaisi nyt keskittyä oman taloutensa, terveytensä ja maanpuolustuskykynsä vahvistamiseen omin toimin, valtion varassa tapahtuvan maailmanparannuksen sijasta. Varsinkin kasvavissa kaupungeissa.
Luokituslaitos Fitch laski Suomen valtion velan luottoluokituksen toiseksi parhaasta AA+-luokasta kolmanneksi parhaaseen AA:han.
Fitchin päätös vahvistaa sen, että Suomi on alati vaikeutuvassa negatiivisessa kierteessä. Velanmaksukyvyn palauttaminen aiemmalle tasolle saati nostaminen vie vähintään 5-10 vuotta ja se vaikeutuu vain lisää jos/kun muut luottoluokittajat seuraavat perässä.#talous #politiikka https://t.co/O1jBLProUB
— Ari Pauna (@AriPauna) July 26, 2025
Toistan edelleen. Suurten kaupunkien, erityisesti Helsingin, kannattaisi hakea omaa kv-luottoluokitusta. Varsinkin nyt kun Suomen valtion luottoluokitus on heikentymässä. #kaupungistuminen #talous #politiikka
— Ari Pauna (@AriPauna) July 26, 2025
Sitä miettii, että Suomen ja suomalaisten kannattaisi nyt keskittyä oman taloutensa, terveytensä ja maanpuolustuskykynsä vahvistamiseen omin toimin, valtion varassa tapahtuvan maailmanparannuksen sijasta. Varsinkin kasvavissa kaupungeissa.#yhteiskunta #talous #turpo #politiikka
— Ari Pauna (@AriPauna) July 26, 2025





