Finnairin alkuvuoden liikevaihto kasvoi 2,4 prosenttia 1 481,9 miljoonaan euroon, kun se vastaavan ajanajaksona edellisvuonna oli 1 447,6 miljoonaa euroa.
Vertailukelpoinen liiketulos oli 52,3 miljoonaa euroa miinuksella, kun se viime vuonna 32,0 plussalla. Lakkojen välitön vaikutus vertailukelpoiseen liiketulokseen oli noin 51 miljoonaa euroa miinusta.
Toimitusjohtaja Turkka Kuusiston mukaan vertailukelpoista liiketulosta rasittivat erityisesti Suomen Liikennelentäjäliiton työtaistelutoimet huhtikuussa sekä maapalveluhenkilöstöä edustavan Ilmailualan Unionin (IAU) työtaistelutoimet touko- ja kesäkuussa.
– Haluan esittää vilpittömät pahoitteluni jokaiselle asiakkaalle, jonka matkasuunnitelmat häiriintyivät työtaisteluiden vuoksi, hän sanoo tiedotteessa.
Kuusiston mukaan pitkittyneiden työtaistelutoimien välitön negatiivinen vaikutus toisen vuosineljänneksen liikevaihtoon oli noin 41 miljoonaa euroa, muihin liiketoiminnan tuottoihin noin 10 miljoonaa euroa ja vertailukelpoiseen liiketulokseen noin 29 miljoonaa euroa.
Finnair joutui perumaan lakkojen vuoksi yli 1 300 lentoa vuosineljänneksen aikana, ja kustannuksia syntyi muun muassa asiakkaiden uudelleenreitityksistä ja huolenpidosta sekä viivästymiskorvauksista.
– Tuimme asiakkaidemme tärkeiden matkasuunnitelmien toteutumista antamalla heille mahdollisuuden siirtää lentonsa pois työtaistelupäiviltä ilman lisämaksua, mikä vähensi myyntiämme päiviltä, joille lentoja siirrettiin, Kuusisto sanoo.
Hänen mukaansa työtaistelutoimien aiheuttama epävarmuus näkyi myös lentojen kysynnässä ja asiakastyytyväisyydessä.
– Asiakkaiden luottamuksen ja asiakastyytyväisyyden palauttaminen on meille ensisijaisen tärkeää, ja tämän eteen teemme järjestelmällisesti työtä huolehtien asiakkaista ja heidän tarpeistaan mahdollisimman hyvin niin tuotteemme ja palvelumme kehityksessä kuin jokapäiväisessä toiminnassamme, Kuusisto toteaa.





