Timo Vornanen. / LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Timo Vornanen tuomittiin ehdolliseen vankeuteen

Kansanedustajan syytteet liittyivät huhtikuun 2024 tapahtumiin Helsingin keskustassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kansanedustaja Timo Vornasen kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Häntä syytettiin useista rikoksista liittyen aamuyön tapahtumiin 26. huhtikuuta 2024.

Syytteen mukaan yökerho Ihkussa ollut mies syyllistyi aluksi lievään pahoinpitelyyn tarttumalla Timo Vornasta niskasta ja vetämällä tätä itseään kohti. Vornasen katsottiin syyllistyneen tämän jälkeen pahoinpitelyyn tarttumalla toisen miehen kurkkuun ja kaatamalla hänet sohvalle.

Syyttäjän mukaan toinen mies syyllistyi myöhemmin laittomaan uhkaukseen ravintolan ulkopuolella. Vornasella katsottiin olleen tilanteessa perusteltu syy pelätä turvallisuutensa puolesta. Vornanen kuitenkin syyllistyi syyttäjän mukaan vaaran aiheuttamiseen, kahteen laittomaan uhkaukseen ja ampuma-aserikkomukseen ottamalla esiin pistoolin ja ampumalla sillä maahan.

Hän osoitti muita ampumavalmiilla aseella. Vornasen väitettiin lisäksi pitäneen Joensuussa hallussaan luvatonta kaasuasetta.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Vornasen pahoinpitelystä, kahdesta laittomasta uhkauksesta, varomattomasta käsittelystä, ampuma-aserikoksesta ja ampuma-aserikkomuksesta.

Timo Vornanen oli ilmoittanut kommentoivansa tuomiota myöhemmin julkaistavalla tiedotteella.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)