Vierailu suuntautui Kabuliin ja Mazar-e-Sharifiin. Sen tarkoituksena oli tutustuminen siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan operaatioiden vaikuttavuuteen ja tapaamiset suomalaistoimijoiden sekä Afganistanin poliittisen johdon kanssa.
Lisäksi ohjelmaan kuului Naton Resolute Support (RS) operaation ja EUPOL:n johdon tapaamisia ja tutustuminen Suomen edustuston toimintaan erityisen vaativassa toimintaympäristössä.
Suomalaisten määrällisesti suurin panos on tällä hetkellä pohjoisessa Mazar-e-Sharifissa. Suomi jatkaa Afganistanin tukemista.
Timo Soini kiitti palveluksesta Suomen sotilas- ja siviilikriisinhallinnan henkilöstöä ja kaikkia noin 2 000 tähän asti palvellutta suomalaista Afganistanin kriisinhallinnan veteraania.
– Suomalaisjoukkojen läsnäolo maassa on tärkeää. Vaikka tilanne on parantunut ja Afganistanin turvallisuusjoukot kantavat jo pitkälti vastuun maan turvallisuudesta, niin kansainvälinen tuki on edelleen välttämätöntä. Suomi on sitoutunut ”yhdessä sisään, yhdessä ulos” -periaatteeseen. Lähdön aika ei vielä ole, Soini toteaa.
Afganistanin kehitystä tuetaan myös kehitysyhteistyön keinoin. Suomi korostaa erityisesti naisten ja tyttöjen aseman parantamista ja siviilipoliisitoiminnan kehittämistä.
– Suomi on ollut kärkimaita EU:n poliisioperaatiossa ja operaatiota johtaa suomalainen Pia Stjernvall. Operaatio on saanut tuloksia aikaan ja se on nyt tulossa päätökseen. EU:n tuki Afganistanin poliisille on myös jatkossa tärkeää, Soini toteaa.
Tapaamisissaan Afganistanin valtiojohdon kanssa Soini keskusteli lokakuun alussa allekirjoitetun palautussopimuksen toimeenpanosta, turvallisuustilanteesta, korruption kitkemisestä sekä naisten ja tyttöjen aseman parantamisesta.