Timo Soini: Talonpoikaa ei tule pilkata, ei etenkään ruoka suussa

Perussuomalaisten puheenjohtajan mukaan ruoasta ei sovi olla ronkeli.

Timo Soini käsitteli viimeisessä puoluevaltuustopuheessaan perussuomalaisten puheenjohtajana myös ruokaa.

– Vanhoja puolueita on tarpeeksi. Uusia puolueita ovat vihreät ja muita, joiden tärkeimpiä asioita on, että tulee kasvisruokapäivät kouluun, Timo Soini totesi ironisoiden.

Kasviksia voi hänen mukaansa kyllä syödä ihan joka päivä, koulussa tai ilman.

– Musta tuntuu, että tästä ruoasta on tullut joku nykyajan jumala – että mitä sä syöt, sitä sä oot. Tai mitä saa syödä ja mitä ei syödä.

Soini kehotti lukemaan Apostolin tekojen 10. luvusta, jossa Pietari näkee näyn taivaasta tulevasta liinasta ja syömisohjeista.

– Syö mitä syöt. Ei se saastuta mikä menee suusta sisään vaan se, joka tulee suusta ulos. Siksi, koska olen nähnyt aika paljon köyhiä ihmisiä, SMP:n aikaan, muina aikoina: ruoasta ei sovi olla ronkeli.

Perussuomalaisjohtajan mukaan aika monella paikalla olleella on ollut aikaa, ettei ole ollut paljon sitä ruokaa.

– Lautanen on syöty tyhjäksi, se on syöty kiitollisin mielin. Sen takia ei myöskään talonpoikaa tule pilkata, ei etenkään ruoka suussa. Se suomalainen lähiruoka, mitä me haluamme syödä – se voi olla kasviksia, vihanneksia, lihaa – mutta se on tärkeää, että meillä on oma elintarviketuotanto. Meillä on laajasti asuttu maa, jossa voidaan tuottaa hyvää, puhdasta, suomalaista ruokaa.

Mainos