– Suomi tukee Ukrainan itsemääräämisoikeutta ja alueellista koskemattomuutta. Tuomitsemme Krimin liittämisen ja jatkamme sen tunnustamattomuuspolitiikkaa, toteaa ulkoministeri Timo Soini (sin.).
Hän kiinnittää huomiota Krimin heikentyvään ihmisoikeustilanteeseen.
– Tiedot Krimin huononevasta ihmisoikeustilanteesta huolestuttavat. Kehotan Venäjää tutkimaan kaikki rikkomukset, saattamaan syylliset oikeuden eteen ja sallimaan kansainvälisille järjestöille esteettömän pääsyn alueelle.
Krimin sotilaallinen varustaminen heikentää myös alueen ennestään vaikeaa turvallisuustilannetta.
Ulkoministerin mukaan Suomi sitoutuu EU:n yhteiseen julkilausumaan, jonka EU:n korkea edustaja Federica Mogherini antoi perjantaina.
Julkilausumassa Mogherini toteaa, että Euroopan unioni ei tunnusta tätä kansainvälisen oikeuden loukkausta ja tuomitsee sen edelleen.
– Se merkitsee välitöntä haastetta kansainväliselle turvallisuudelle, ja sillä on vakavia seurauksia kansainväliselle oikeusjärjestykselle, joka suojelee kaikkien valtioiden yhtenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta.
Mogherinin mukaan Euroopan unioni sitoutuu jatkossakin toteuttamaan kaikilta osin tunnustamattomuuspolitiikkaansa, muun muassa rajoittavien toimenpiteiden avulla. EU kehottaa jälleen YK:n jäsenvaltioita harkitsemaan samanlaisia tunnustamattajättämistoimia YK:n yleiskokouksen päätöslauselman mukaisesti.
Euroopan unioni ei myöskään tunnusta Venäjän Krimin niemimaalla pitämiä vaaleja.
Niin ikään Mogherini huomauttaa, että krimiläisten on kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaisesti pakko ottaa Venäjän kansalaisuus ja palvella Venäjän asevoimissa.
EU tuomitsee myös Kertšin sillan rakentamisen ilman Ukrainan suostumusta ja sen kauttakulkuvapaudelle jo asettamat rajoitukset.
Mogherini toteaa, että laittomasta Venäjään liittämisestä lähtien ihmisoikeustilanne Krimin niemimaalla on heikentynyt entisestään. Niemimaan asukkaiden perusvapauksia, kuten sananvapautta, uskonnon- tai vakaumuksenvapautta, yhdistymisvapautta ja oikeutta kokoontua rauhanomaisesti, rajoitetaan järjestelmällisesti.
– Krimin tataarien oikeuksia on loukattu vakavasti sulkemalla heidän tiedotusvälineitään, kieltämällä heidän itsehallintoelimensä Mejlisin toiminta ja vainoamalla sen johtajia ja tataariyhteisön jäseniä. Krimin tataareille, ukrainalaisille ja niemimaan kaikille etnisille ja uskonnollisille yhteisöille on taattava mahdollisuus säilyttää kulttuurinsa, perinteensä, sivistyksensä ja identiteettinsä ja kehittää niitä.
EU toistaa kehotuksensa vapauttaa viipymättä Oleg Sentsov, Aleksandr Koltshenko, Mykola Semena ja kaikki ne, jotka on pidätetty ja tuomittu kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Toimittajien, ihmisoikeuksien puolustajien ja puolustusasianajajien tulisi voida toimia riippumattomasti ja ilman, että heidän työhönsä puututaan aiheettomasti.
EU vaatii myös, että kansainvälisiä ihmisoikeusnormeja noudatetaan Krimin niemimaalla tinkimättä.
– Kaikki ratkaisemattomat ihmisoikeusloukkaukset, esimerkiksi tahdonvastaiset katoamiset, kidutukset ja teloitukset olisi tutkittava perinpohjaisesti. Täyden, vapaan ja rajoittamattoman pääsyn myöntäminen kansainvälisille ihmisoikeusalan toimijoille koko Ukrainan alueelle, Krim ja Sevastopol mukaan luettuina, on edelleenkin ensiarvoisen tärkeää, Mogherini sanoo.