Timo Soini: Rahat palkankorotuksiin EMU-puskureista

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini neuvoo työmarkkinaosapuolia tekemään sellainen tupo-sopimuksen, joka samanaikaisesti parantaa työntekijöiden ostovoimaa ja yritysten kustannuskilpailukykyä.

Tavoitteen toteuttamiseksi Soini ottaisi käyttöön ns. EMU-puskurit, joiden keräämisestä ja rahastoimisesta työmarkkinajärjestöt sopivat Suomen euroon liittymisen yhteydessä. Puskureita voidaan käyttää ainoastaan työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen alentamisen tai niiden korotuspaineiden kompensoimiseen.

Soini kehottaa purkamaan puskurit niiden ylärajaan eli 2,5 miljardiin euroon saakka, jolloin ”sukanvarteen jäisi vielä varoja tulevien pahojen päivien varalle”. Puskureissa on nyt varoja noin 5,5 miljardia euroa.

– Jos puskurista otettaisiin kaksi miljardia euroa, niin työeläkepuskurin sovittu yläraja ylittyisi vielä 0,5 miljardilla eurolla. Julkisuudessa esitetty väite tulevien eläkkeiden vaarantumisesta ei perustu tosiasioihin, Soini sanoo tiedotteessaan.

Hän huomauttaa, että tupo-osapuolilla on myös työttömyysturvapuskurissa neuvotteluvaraa noin 0,5 miljardia.

Rahastoja purettaisiin siis yhteensä 2,5 miljardin euron verran. Tällöin neuvottelupöytään tulisi Soinin laskelmien mukaan kustannusvaikutukseltaan 2,5 prosentin potti.

– Se toisi työntekijöiden tilipussiin 1,25 prosentin lisäyksen ja parantaisi yritysten kustannuskilpailukykyä palkkojen osalta 1,25 prosenttia.

Lisäksi työantajien ja hallituksen pitäisi sitoutua siihen, etteivät ne vaadi kahden vuoden sopimuskautena eläkeiän korotusta.

– Otettaisiin kahden vuoden rauhoittava aikalisä. Näin työnantajat sekä hallitus voisivat osoittaa valmiuttaan sopia kilpailukykyä ja ostovoimaa edistävästä tuposta ja luopua omalta osaltaan tiukasta ja periaatteellisesta eläkeiän nostovaateestaan.

Mainos