Perussuomalaisten väistyvä puheenjohtaja Timo Soini piti viimeisen poliittisen tilannekatsauksensa perussuomalaisten puoluevaltuustossa.
– Tämmöinenkin päivä tuli.
Soini aloitti puheenvuoronsa tunteellisella tarinalla siitä, kuinka perussuomalaiset ovat hänen johdollaan ja kovalla työllä nousseet tyhjästä hallitukseen.
Puheenjohtajuudesta luopumista Soini kuvasi helpottavaksi, haikeaksi ja hieman huolestuttavaksi.
– Kuis se lapsi nyt pärjää? Ja kyllähän se pärjää. En ole huolissani siitä, etteikö perussuomalaiset pitkällä aikavälillä menestyisi.
Soini lohdutteli puolueväkeä sanomalla, ettei hän ole häviämässä mihinkään. Hän kertoo myös olevansa helpottunut siitä, ettei hänen nyt 20 vuoden jälkeen enää tarvitse olla vastuussa 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemänä päivänä viikossa kaikista puolueen asioista.
– Teidän kanssanne on ollut hienoa tehdä työtä, mutta myös raskasta tehdä työtä. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan, Soini totesi.
Soini ihmetteli ääneen myös lehdistön hiljaista ja pehmeää tapaa käsitellä hänen ilmoitustaan luopua puheenjohtajuudesta. Ääni muuttui kellossa.
– Ihan kuin olisin kuollut!
Eräs toimittaja oli todennut Soinin olevan elävä legenda.
– Mieluummin olen elävä legenda, kuin kuollut puheenjohtaja, Soini summaa ja sanoo astuvansa syrjään levollisin mielin.