Timo Soinin mukaan on merkillepantavaa, että Donald Trump asetti Sauli Niinistön tapaamisen etusijalle ja lähti hirmumyrskyn aiheuttamalle Texasin tuhoalueelle vasta tapaamisen jälkeen.
– On aika tavallista, että tapaamiset peruuntuvat, kun tulee joku tärkeä asia, joka pitää hoitaa. Vaikka Texas ui raamatullisissa sfääreissä, Suomen asiaa ei silti sysätty sivuun, Timo Soini sanoo Helsingin Sanomissa.
Tapaamisen merkitys tulee Soinin mukaan maiden välisten suhteiden pitkästä linjasta.
– Yhdysvaltain ulkopolitiikka on pitkän linjan strategiaan perustuvaa, vaikka Trumpin jokainen oma puhe on kuin kampanjatilaisuus, Soini kuvailee.
Hänen mukaansa Yhdysvallat myös arvostaa Suomen pragmaattisuutta asioiden hoidossa ja lausunnoissa. Soinin mukaan Suomi on tehnyt paljon hiljaista työtä maailman kriisipesäkkeissä, joista hän mainitsee Syyrian kemiallisten aseiden neutraloimisen.
– Siitä ei pidetty hirveästi meteliä. Jenkit ovat pragmaatikkoja ja arvostavat sitä muissa. Emme ole aina ensimmäisenä lausumassa kritiikkiä, vaikka emme kaikesta olisikaan samaa mieltä. Eikä se tee meistä linkkuveitsiä tai selkärangattomia, Soini toteaa.