Timo Soini ei lähde EU-vaaleihin – ”Vastustakaa Perkelettä”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, ettei asetu ehdolle Euroopan parlamentin vaaleissa.

– Tämä asia, uusi harkinta, on tehty. Päätös on sama. Jään Suomeen ja asetun ehdolle eduskuntaan, Timo Soini kirjoittaa maanantaina blogissaan.

Soini ehti ilmoittaa jo viime kesän puoluekokouksessa, ettei asetu ehdolle. Hän harkitsi kuitenkin asiaa uudelleen.

– Vastustakaa Perkelettä, niin se teistä pakenee. Myönnän, että kiusaus olla mukana oli suuri, Soini kirjoittaa.

Soini vihjaili ehdolle lähtemisestä sen jälkeen, kun keskustan ehdokkaaksi lähtevä EU:n talouskomissaari Olli Rehn esitti marraskuussa kriittisiä näkemyksiä perussuomalaisten mahdollisen vaalivoiton seurauksista. Soini kuvasi Rehnin näkemyksiä tanssiinkutsuksi.

– Olisin voinut lähteä, olisin saanut lähteä, mutta päätin jäädä, Soini sanoo nyt.

Eurovaalit järjestetään 25. toukokuuta. Soini perustelee päätöstään sillä, että vuoden 2015 eduskuntavaaleihin puheenjohtajan on lähdettävä ”täydestä asennosta” ja ”särmänä”. Hän tähtää seuraavan hallituksen pääministeriksi.

– Tehtäväni on johtaa Perussuomalaiset hallituspuolueeksi. Se ei onnistu Brysselistä käsin. Aloite on pidettävä omissa käsissä, Soini sanoo.

Mainos