Timo Soini AL:lle: Päätös jatkosta on tehty

Timo Soini aikoo tiistaina kertoa ehdokkuudestaan eduskuntavaaleissa.

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) kertoo Aamulehdessä julkaistussa Lännen Median haastattelussa tehneensä päätöksen ehdokkuudestaan kevään eduskuntavaaleissa.

– En enää valvo öitäni miettimällä, mitä teen. Päätös on tehty, Soini sanoo.

Soini kertoo päätöksensä Ploki-blogissaan tiistaina 5. maaliskuuta, kun eduskuntavaalien ehdokasasettelu umpeutuu. Soinin mukaan päätöksen syntymisestä ei kannata vetää sitä johtopäätöstä, että että hän olisi ehdolla.

– Yksi vastaus on oikein ja minä tiedän sen. Asiat pitää tehdä omassa järjestyksessä, eikä muiden mukaan, Soini toteaa Lännen Medialle.

Soinin päätöstä ehdokkuudesta on odotettu, sillä hänestä toivotaan pelastajaa Sinisen tulevaisuuden heikolle kannatukselle. Soini sai viime eduskuntavaaleissa 29[nbsp]537 ääntä, mikä oli toiseksi suurin äänimäärä koko maassa. Soini itse ei ole huolissaan Sinisten heikosta gallup-suosiosta.

– Saamme muutamia kansanedustajia. Suurin osa kansasta tekee päätöksen lähellä vaaleja, Soini sanoo.

Mainos