Timo Heinonen: Vihreät pelaavat uhkapeliä isänmaan turvallisuudella

Vihreiden puolustuspoliittiset linjaukset ovat vaarallisia Suomelle ja koko Itämeren alueen turvallisuudelle, toteaa kansanedustaja Timo Heinonen (kok.).

Vihreiden mielestä asevelvollisuus on uudistettava valikoivaksi ja pitkällä aikavälillä täysin vapaaehtoiseksi. Vihreiden valikoivaan asevelvollisuuteen tähtäävässä ohjelmassa reservin määrä karsittaisiin 75 000–150 000 sotilaaseen.

– Vihreiden malli siis karsisi reservin koon pahimmillaan alle kolmannekseen nykyisestä, Timo Heinonen sanoo.

Hän muistuttaa, että Suomen puolustuksen perusta on vahva asevelvollisuuteen pohjautuva reservi ja kattava alueellinen maanpuolustus.

– Maanpuolustuksemme pohjaa siihen, että koko Suomea Hangosta Utsjoelle puolustetaan. Reservin merkittävä supistaminen johtaisi väistämättä alueellisen maanpuolustuksen karsintaan, ja puolustuksen keskittymiseen suuriin kaupunkeihin ja strategisesti merkittäviin kohteisiin. Tämä ei ole kestävä linjaus kansakunnan eheyden kannalta, Heinonen toteaa.

Hän huomauttaa, että naapurimaamme Ruotsi lakkautti yleisen asevelvollisuuden vuonna 2010.

– Tällä hetkellä demarivetoinen hallitus harkitsee asevelvollisuuden palauttamista, koska Ruotsin puolustuskyky rapistui asevelvollisuuden lakkauttamisen myötä. Naapurissamme on myös ymmärretty, että Itämeren turvallisuustilanne on vakavasti heikentynyt, ja siihen on reagoitava asianmukaisesti.

Suomessa vihreät ovat viime aikoina tavoitelleet uskottavuutta sekä turvallisuuspoliittisena keskustelijana että koko Suomen puolueena.

– Nämä kannanotot ilmentävät, että vihreät ovat hyvin kaukana realistisesta otteesta kummassakaan keskustelussa. Isänmaan turvallisuudella ei saa käydä uhkapeliä, Heinonen toteaa.

Mainos