Timo Heinonen: Vesilaskuihin ei saa tulla siirtohintoja

Kokoomuksen kansanedustaja kehottaa hallitusta ottamaan menneistä opiksi.

Julkaisemassaan tiedotteessa kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kehottaa hillitsemään suunnitelmia pohjavesien ja vesilaitosten yksityistämisestä. Samalla hän ilmaisee antavansa täyden tukensa ”Vesi on meidän”-kansalaisaloitteelle.

Kansalaisaloite ”Vesi on meidän” sai lauantaina eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Aloitteen tavoitteena on estää julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen myyminen yksityisille toimijoille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kyllä tässä nyt Sanna Marinin (sd.) hallituksen pitäisi kuunnella kansaa ja ottaa myös menneistä opiksi. Jos vesi lasketaa nyt pois yhteisistä käsistä niin varmasti sinne pian tuodaan veden siirtomaksuja ja kaikkea muuta, kun korjausinvestoinnit lähtevät liikkeelle myös vesipuolella, Heinonen toteaa tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Heinonen toivoo, ettei vesilaitosten yksityistämisestä tulisi ”uutta Carunaa”. Tällä hän viittaa siihen, kuinka Fortumin sähköverkot myytiin aikanaan ulkomaalaisten sijoittajien omistamalle  Carunalle, jonka jälkeen sähkön siirtohinnat nousivat.

Heinosen mukaan virheistä olisi nyt otettava opiksi ja niiden korjaamisen lisäksi myös estettävä uusien virheiden tekeminen.

– Tuntuu, että meillä keskustelu pyörii vain siinä, että syytellään ja etsitään kaikkeen aina syyllisiä. Nyt pitäisi katse kääntää tulevaisuuteen ja korjata sähkönsiirrossa tehdyt virheet ja estää vesihuollossa syntymästä uusia ongelmia, Heinonen toteaa.

Mainos