Sulkutoimien purkamisen voisi kansanedustaja Timo Heinosen (kok.) mukaan aloittaa lounasravintoloista ja myös maaseudun kahviloista ja teiden varsien pienistä huoltoasemakahviloista.
– Perustuslakivaliokunta edellytti, että ravintola- ja kahvila-alojen sulkua tarkasteltaisiin myös alueellisesti ja ajallisesti erikseen. Nyt tähän pitäisi ryhtyä. Esimerkiksi lounaspaikat ja myös maaseudun ja teiden varsien huoltoasemien pienet kahvilat pitäisi avata jo toukokuun alkupuolella, ehdottaa Timo Heinonen lähettämässään tiedotteessa.
Heinonen esittää, että kahviloille ja lounasravintoloille voitaisiin asettaa siirtymävaiheessa esimerkiksi enimmäisasiakasmääriä ja myös harventaa pöytäjärjestyksiä.
– Tällä tavalla voitaisiin avata vastuullisesti pienempiä paikkoja ja tarjota tärkeitä palveluita mm. teiden varsilla raskaalle liikenteelle. Tämä myös auttaisi monia yrittäjiä yli tukalan tilanteen, toteaa Heinonen.
Sulkutoimien suunniteltua aiempi purku ei kuitenkaan Heinosen mukaan poistaisi pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen velvollisuutta korvata kahvila- ja ravintola-alan menetyksiä perustuslakivaliokunnan ja eduskunnan edellyttämällä tavalla.
– Eduskunta on yksiselitteisesti edellyttänyt, että ravintola- ja kahvila-ala saavat oman erillisen tukipaketin. Sen suuruusluokka on alan arvioiden mukaan noin 150-200 miljoonaa jokaista suljetuksi määrättyä kuukautta kohden. Tämä totta kai on hallituksen hoidettava sovitulla tavalla, Heinonen sanoo.
Koulujen avauduttua Heinosen mukaan on myös perusteltua avata kirjastot, urheilu- ja liikuntapaikat ja myös nuorten harrastustoiminta.
– Nyt kun koulut on päätetty avata niin sen jälleen ei enää ole kestäviä perusteita kieltää lasten ja alle 16-vuotiaiden harrastus- ja muuta vastaavaa toimintaa. Hallittu sulkutoimien purku on nyt tärkeä tie ulos koronakuristuksesta.
Hallitus on parhaillaan Säätytalolla käsittelemässä rajoitusten jatkamista tai purkamista. Pääministeri Marin sanoi ennen kokouksen alkua, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen ravintoloiden tukipaketista ensi viikolla.