Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan kokoomusvastaava Timo Heinonen on huolissaan hallituksen sote-uudistuksen vaikutuksista pienten kuntien asemaan. Heinosen mukaan hallituksen sote-malli olisi viemässä maaseutukunnilta ja pienemmiltä kaupungeilta rahat ja päätösvallan.
– Ensin menisi päätösvalta ja rahat ja sen jälkeen palvelut. En voi ymmärtää, että keskusta ajaa tällaista vallan ja myös palveluiden keskittämistä. Lähes puolet Suomen kunnista jäisi nimittäin ilman yhtään maakuntatason päättäjää tai saisi läpi vain yhden, Heinonen sanoo.
– Lisäksi kahdeksassa maakunnassa suurimmalla kaupungilla olisi yksinään enemmistö päättää asioista. Keskuskaupunki voisi tämän jälkeen yksin sanella koko maakunnan palvelut ja myös päättää palveluverkon, Heinonen sanoo viitaten Toivo Ajatuspajan tuoreeseen selvitykseen.
Heinonen nostaa esille, että kuudessa muussakin maakunnassa keskuskaupungin valta-asema olisi hyvin lähellä määräenemmistöä. Yksi kaupunki päättäisi yksin koko maakunnan sote-asioista Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa, Keski-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla. Suurimman kaupungin osuus paikoista olisi 40–50 % Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa.
– On mahdoton ymmärtää, että keskusta haluaa ajaa tällaista mallia. Ja lisäksi malli olisi kallis ja heikentäisi palveluita läpi Suomen maan.