Esitykset kaavoituksen helpottamisesta ja rakentamisen luvituksen sujuvoittamisesta julkistettiin torstaina.
– Rakentaminen kannattelee nyt isolta osin maamme hienoista talouskasvu. On järkevää purkaa turhaa ja kankeaa sääntelyä ja tätä kautta myös pienentää rakentamisen ja asumisenkin kustannuksia, toteaa Timo Heinonen.
– Ministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) johdolla hallitus on tehnyt erittäin hyvää työtä. Nyt tuetaan muun muassa kaupan kilpailun lisäämistä, mikä toivottavasti näkyy myös lopulta muun muassa ruuan hinnassa. Samalla tehdään merkittäviä helpotuksia rakentamiseen maaseudulla ja haja-astusalueilla, hän jatkaa.
Hallituksen esitykset koskevat esimerkiksi vähittäiskaupan suuryksiköiden sääntelyä, hajarakentamista, asemakaavoitusta sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten roolia.
– Nyt myös rajaamme sitä, että toinen julkinen toimija ei olisi valittajana toisen julkisen toimijan päätöksistä. ELY-keskusten rooli muuttuu konsultoivaksi. ELY:t eivät enää tämän jälkeen ohjaa nykyisellä tavalla kuntien alueidenkäyttöä ja rakennustoimen järjestämistä.
Samalla helpotetaan rakentamista haja-asutusalueella ja rantarakentamista ja vapaa-ajanasuntojen muuttamista pysyvään asuinkäyttöön. Helpotuksia tulee myös maatilojen rakentamisen sääntelyyn, kun jatkossa esimerkiksi eläinsuojien rakentaminen onnistuu ilman suunnittelutarveratkaisuja.
– Nämä uudistukset kaiken kaikkiaan purkavat raskasta ja turhaa sääntelyä. Ja mahdollistavat osaltaan järkevien ratkaisujen tekemisen siellä missä paras tieto paikallista asioista on eli kunnissa, toteaa Heinonen.