Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen arvostelee pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) Joensuussa pitämää puhetta. Tiilikaisen mielestä Kataisen johtama hallitus on ”kylvänyt epäluottamuksen työmarkkinoille, hallituksen ja eduskunnan välille, valtion ja kuntien välille ja myös suhteessa kansalaisiin”.
– Seilattuaan kaksi vuotta sumussa on Katainen päätynyt ulapalle, vailla kiintopistettä mihin suunnistaa. Suomi-laivan kurssia on käännettävä. Jos Katainen pursiseurueineen ei tähän kykene, on aika vaihtaa kapteenia ja miehistöä, Tiilikainen toteaa merihenkisessä tiedotteessaan.
Katainen totesi puheessaan, että maailma on yhä yksilökeskeisempi ja että se johtaa näkemyksellisyyden voittoon auktoriteeteista. Tiilikaisen mielestä puhe lämmittää vain kokoomuseliittiä.
– Ratkaisujen esittämisen sijaan saimme kuulla Kataisen puolifilosofisia puheita esimerkiksi ”mosaiikkimaisesta yhteiskunnasta” ja markkinatutkimuksista poimittuja selityksiä johtajuuden puutteelle, Tiilikainen sanoo.