Tieyhteydet ja sähköt poikki – Myrsky koettelee taas Norjaa

Lyhyen ajan sisällä jo toinen kova myrsky on koetellut Norjaa viime yöstä lähtien.

Maan tv-yhtiö NRK:n mukaan useita tieyhteyksiä on poikki, erityisesti tunturialueilla. Usean kaupungin sähköyhteydet ovat katkenneet ja lauttaliikenne on jouduttu pysäyttämään.

Tuuli yltyi voimakkaaksi aamuyöllä suurimmassa osassa maata ja länsirannikolla. Tunturialueilla tuuli on ollut myrskylukemissa.

Liikennekaaoksen lisäksi myrsky on tuottanut joukon muita ongelmia. Eri puolilla maata tuhannet asukkaat ovat menettäneet sähkönsaannin. Syynä ovat joko kaatuneet sähköpylväät tai sähkölinjoille kaatuneet puut. Kaatuneista puista on ollut haittaa myös liikenteelle.

Tie E6 on suljettu liikenteeltä kokonaan Dovrefjellin ylittävältä osuudelta ainakin kello 13 saakka paikallista aikaa. Lisäksi kantatie 7 on suljettu henkilöautoliikenteeltä Hardangerviddan kohdalla. Lukuisia muitakin tieyhteyksiä on jouduttu sulkemaan.

Myrskyn arvellaan laantuvan iltapäivän aikana. Edellisen kerran myrsky koetteli Norjaa parisen viikkoa sitten, jolloin Suomessakin raivosi Einoksi kutsuttu myrsky.

Mainos