Sivuilla on Motivan mukaan kuvattu esimerkein erilaisten järjestelmien kannattavuutta ja kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä, erilaisia lupa-asioita sekä rakentamiseen, turvallisuuteen ja verkkoon liittämiseen liittyvää lainsäädäntöä ja ohjausta.
– Motivan aurinkosähkösivulle koottu tietoaineisto tukee työ- ja elinkeinoministeriössä meneillään olevaa sähkön pientuotannon edistämistyötä, kertoo ylitarkastaja Annukka Saari työ- ja elinkeinoministeriöstä Motivan tiedotteessa.
Asiantuntija Milja Aarni Motivasta puolestaan kertoo, että yhtenäistä koottua tietoaineistoa järjestelmän hankintaa harkitsevalle ei ole ollut aiemmin suomeksi saatavilla. Hänen mukaansa sähköverkkoon liitetyssä taloudessa suurin taloudellinen hyöty syntyy siitä, että oma tuotanto korvaa ostosähköä.
– Jos kaikkea tuotettua sähköä ei pysty heti käyttämään, on ylijäämälle oltava jokin kulutuskohde. Sähkö voidaan varastoida akkuihin tai myydä verkon kautta markkinoille. Verkkoon sähköä tuottavan täytyy olla tietoinen lainsäädännöstä ja määräyksistä, Aarni kertoo Motivan tiedotteessa.
Pientuotannon myyminen verkkoon eroaa Motivan mukaan monella tapaa sähkön ostamisesta verkosta. Verotuskohtelu on erilainen, eikä pientuottajan sähkönmyyntiin sovelleta kuluttajansuojalakia.
Katso Motivan aurinkosähkösivut.