Tieteentekijät: Hakemustehtailuun käytetty aika ei ole missään suhteessa tuloksiin

Tieteentekijöiden liiton uusi puheenjohtaja, akatemiatutkija Petri Koikkalainen korostaa tutkijayhteisön ääntä tiedepolitiikassa.

– Tiedepoliittinen vaikuttaminen on entisestään korostunut, koska tuloskriteerit, mittaaminen ja erilaiset kehittämishankkeet määrittävät yhä enemmän tieteen tekemisen ehtoja, totesi Tieteentekijöiden liiton uudeksi puheenjohtajaksi lauantaina valittu Petri Koikkalainen.

Tieteentekijöiden liitto valitsee vuosittain tieteenteon esteen. Tänä vuonna tieteenteon esteeksi valittiin tieteellinen kilpajuoksu. Liiton mielestä hakemustehtailussa on menty jo liiallisuuksiin. Esimerkiksi Suomen Akatemian rahoitushaussa hylkäys voi tulla noin 90 prosentille hakijoista.

Tieteentekijät pahoittelevat sitä, että ”todella päteviä tutkijoita ja laadukkaita hakemuksia jää rannalle”. Hakemusten laadintaan käytettävä työaika lasketaan kuukausissa, hankkeita varten on koottu tutkijaryhmiä ja verkostoja, jotka mahdollisesti eivät koskaan pääse töihin.

Koikkalainen toteaa, että Tieteentekijöiden liitto ei sinänsä vastusta kilpailua – se on aina kuulunut tieteeseen.

– Mutta on todella turhauttavaa, kun hakemustehtailuun käytetty aika ja energia eivät ole enää missään järkevässä suhteessa tuloksiin. Nyt pitäisi vakavasti arvioida, onko jo tultu pisteeseen, jolloin tieteellinen kilpajuoksu kuluttaa enemmän kuin tuottaa, Koikkalainen linjaa.

Tieteentekijöiden liitto edellyttää hallitusohjelmatavoitteissaan, että julkisen kilpaillun rahan osuutta ei saa enää kasvattaa suhteessa yliopistojen perusrahoitukseen. Rahoitusta on myös suunnattava pitempikestoiseen tutkimukseen.

Tieteentekijöiden liiton uusi puheenjohtaja Petri Koikkalainen, 43, on yhteiskuntatieteiden tohtori ja valtio-opin yliopistonlehtori Lapin yliopistossa. Tällä hetkellä hän työskentelee akatemiatutkijana.

Mainos