Tiesitkö? Yle: Palautetuista pulloista voi joutua maksamaan verot

Ratkaisevaa on se, mistä pullot ovat peräisin.
Muiden ostamien pullojen kerääminen katsotaan veronalaiseksi tuloksi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Muiden ostamien pullojen kerääminen katsotaan veronalaiseksi tuloksi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Panttipulloista ja -tölkeistä saatava tulo voi joissain tilanteissa olla veronalaista tuloa. Ratkaisevaa on se, mistä pullot ovat peräisin, kertoo Yle.

Jos kyse on itse ostetuista ja käytetyistä pulloista, panttiraha ei ole veronalaista tuloa, koska kyse on oman pantin palauttamisesta.

Sen sijaan muiden ostamien pullojen kerääminen esimerkiksi puistoista tai muista julkisista paikoista katsotaan veronalaiseksi tuloksi, joka on ilmoitettava.

– Se, että ne ovat veronalaista tuloa, seuraa suoraan tuloverolaista. Siinä säädetään, että kaikki tulot ovat veronalaisia, ellei niitä ole erikseen säädetty verovapaiksi, sanoo Verohallinnon johtava veroasiantuntija Mervi Hakkarainen.

Verotus perustuu siihen, mitä henkilö itse ilmoittaa.

– Emme saa tietoa automaattisesti mistään muualta, Hakkarainen sanoo.

Tuloille ei ole olemassa erillistä alarajaa, jonka alle jäävät summat olisivat automaattisesti verovapaita. Kaikki veronalainen tulo on ilmoitettava.

Jos tuloja ei ilmoiteta, seurauksena voi olla veronkorotus. Tavallisesti se on noin kaksi prosenttia ilmoittamatta jätetystä määrästä.

Pienistä summista ei kuitenkaan yleensä seuraa sanktiota. Jos ilmoittamaton tulo on enintään 2 000 euroa, veronkorotusta ei yleensä määrätä, ellei kyse ole toistuvasta laiminlyönnistä.

Mainos