Tienvarren laitteisto tarkkailee sumua ja varoittaa autoja

VTT on asentanut sumua ja keliä tarkkailevan laitteiston Tampereen Hervannan valtaväylän ja E63:n ramppiin osana kansainvälistä älykkään liikenteen hanketta.

Tavoitteena on tutkia, miten tienvarsiyksikön ja ajoneuvojen keräämää tietoa voidaan välittää langattomasti ja varoittaa muita tiellä liikkuvia autonkuljettajia muun muassa huonosta näkyvyydestä tai ajokelistä.

Ajoneuvo ja infrastruktuuri voivat välittää liikenneolosuhteita koskevaa tietoja keskenään automaattisesti ja parantaa näin tienkäyttäjien turvallisuutta.

Infrastruktuurin lähestyville ajoneuvoille välittämä paikallinen olosuhdetieto voi koskea tienpinnan liukkautta tai heikentynyttä näkyvyyttä.

Tiedot lähetetään 3G- tai 4G-matkapuhelinverkon kautta palvelimille, josta ne edelleen tuodaan ajoneuvon tablet-pohjaiselle päätelaitteelle. Lisäksi yksikössä on lyhyen kantaman tiedonsiirto suoraan ohi ajavaan ajoneuvoon ilman taustajärjestelmiä.

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n rakentamassa laitteistossa on hyödynnetty romanialaisen Cluj-Napocan yliopiston kameratekniikkaa sekä omaa laserskanneri-ohjelmistoa.

– Ne tarkkailevat näkyvyyttä ja laskevat sen perusteella ns. sumuindeksiä, kertoo tutkija Pasi Pyykönen VTT:stä.

Kolmevuotista, ensi kesänä päättyvää CoOperative Mobility Services of the Future -projektia vetää tamperelainen Mobisoft Oy. Siinä ovat Suomesta mukana myös Ilmatieteenlaitos, Infotripla, Taipale Telematics ja Centria sekä yrityksiä ja tutkimuslaitoksia kuudesta maasta, Ranskasta, Espanjasta, Luxemburgista, Romaniasta, Turkista ja Etelä-Koreasta.

Mainos