– Liikenneonnettomuudet vaativat aivan liian monta ihmishenkeä (vuosittain), etenkin köyhiä ihmisiä köyhissä maissa, sanoi WHO:n pääjohtaja Margaret Chan Global status report on road safety 2015 –raportin julkistamisen yhteydessä maanantaina.
Liikenteessä kuolleiden määrä on vähentynyt viimeisen kolmen vuoden aikana 79 maailman maassa, mutta toisaalta kasvanut 68 maassa.
Liikennekuolemat ovat vähentyneet maissa, jotka ovat panostaneet asiaan liittyvään lainsäädäntöön, valvontaan sekä autojen että teiden turvallisuuteen.
Chanin mukaan raportti osoittaa, että ”olemme kulkemassa oikeaan suuntaan, mutta liian hitaasti.
Parannusta on tapahtunut lähinnä ns. rikkaissa maissa. WHO:n raportin mukaan 90 prosenttia kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tapahtuu maissa, joissa on 54 prosenttia maailman kulkuneuvoista. Euroopassa kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia sattuu väkilukuun suhteutettuna vähiten, Afrikassa eniten.