Suomen ympäristökeskuksen selvityksen mukaan asutuksen lähellä sijaitsevilla rannoilla paljaalla silmällä nähtävistä roskista 90 prosenttia on erilaisia muovi- ja vaahtomuovituotteita ja yleisin muoviroska on tupakantumppi. Mikromuovin lähteistä merkittävin on tieliikenne.
SYKEn mukaan Suomen meriympäristön roskaantumisesta ei ole ollut saatavilla riittävästi tietoa roskaantumista hillitsevien toimenpiteiden suunnittelemiseksi. Tuoreessa, Suomen ympäristökeskuksen julkaisemassa selvityksessä arvioitiin kaikenkokoisten mereen kulkeutuvien roskien määrää, laatua, lähteitä ja kulkeutumisreittejä koko Suomen rannikko- ja merialueella.
Paljaalla silmällä nähtäviä roskia, eli makroroskia, on seurattu erityyppisillä merenrannoilla. Seurannan tulosten mukaan Suomen rannoilla on keskimäärin 240 roskakappaletta tuhannella neliömetrillä.
– Roskamäärät ovat pienimpiä luonnontilaisilla rannoilla ja suurimpia kaupunkirannoilla. Noin 90 prosenttia rantaroskista on erilaisia muovi- tai vaahtomuovituotteita. Lähes 70 prosenttia kaikista kaupunkirantojen roskista on tupakantumppeja, kun taas luonnontilaisilla rannoilla tumppien osuus on vähäisempi, noin viisi prosenttia, kertoo vanhempi tutkija Sanna Suikkanen SYKEstä.
Lähes puolet muusta rantaroskasta koostuu tunnistamattomista muovinriekaleista. Kaupunkirannoilla valtaosan (70–80 %) roskista arvioitiin olevan peräisin maalta (rantojen virkistyskäyttö, kaupunkien valumavedet, rakentaminen ja jätteen hylkääminen). Luonnontilaisten rantojen roskista noin 60 prosentin arvioitiin olevan peräisin maalta ja 40 prosentin mereltä, meriliikenteestä ja kalastuksesta.
Hulevedet tärkeä kulkeutumisreitti
Merenrantakaupunkien ympäristoasiantuntijoille lähetetyn kyselytutkimuksen vastauksissa korostui hulevesien merkitys roskan kulkeutumisreittinä.
Muita esiin nousseita roskaantumista aiheuttavia tekijöitä ovat viemärien ylivuototilanteet, laittomat kaatopaikat, kaduilta auratun lumen varastointi ja hävitys, roska-astioiden riittämättömyys sekä erilaiset rakennus- ja purkutyöt.
– Mikroskooppisen pienen muoviroskan, eli mikromuovin, tutkimus- ja seurantamenetelmiä kehitetään jatkuvasti, mutta yhdennettyä ohjeistusta niihin ei ole vielä saatavilla. Suomen aluevesiltä toistaiseksi kerätyn aineiston perusteella mikromuovia on rannikkovesissä enemmän kuin avomerellä, kertoo johtava tutkija Outi Setälä SYKEstä.
Kosmetiikan ja hygieniatuotteiden päästöt muihin pienet
Tulosten mukaan tieliikenne on merkittävin yksittäinen mikromuovin lähde Suomessa. Pelkästään ajoneuvojen renkaiden kulumisesta syntyy noin 5[nbsp]000–10[nbsp]000 tonnia mikromuovipäästöjä vuodessa.
Tekonurmikenttien täyteaineena käytettävää kumirouhetta joudutaan lisäämään kentille noin 1[nbsp]000–6[nbsp]000 tonnia vuodessa, mutta koska osa lisäystarpeesta aiheutuu täyteaineen tiivistymisestä ajan kuluessa, luku ei SYKEn mukaan yksiselitteisesti kuvaa ympäristöön päätyvän kumirouheen määrää.
Muovituotteiden raaka-aineista eli muovipelleteistä arvioidaan aiheutuvan vuositasolla noin 360 tonnin mikromuovipäästöt. Samaa suuruusluokkaa on maksimiarvio keinokuitutekstiilien pesusta aiheutuvista mikromuovipäästöistä (290 tn/vuosi). Pois huuhdeltavista kosmetiikka- ja hygieniatuotteista aiheutuvat mikromuovipäästöt (n. 5 tn/vuosi) ovat muita päästölähteitä pienemmät.
Arvion mukaan Suomen merialueen kaupallisessa kalastuksessa pyydyksistä irtoaa enimmillään noin 17 tonnia ja kalankasvatuksen rakennemateriaaleista noin 30 tonnia mikromuovia vuodessa.