THL:n ylilääkäri: Noin 40 koronavirustapausta lisää

Keskimääräinen päivittäin rekisteröityjen tautitapausten määrä on Taneli Puumalaisen mukaan nyt parinkymmenen luokkaa.

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalaisen mukaan THL:n rekisteriin on keskiviikkona ilmoitettu lisää noin 40 koronavirustartuntaa. Puumalainen kertoi Suomen koronavirustilanteesta THL:n ja STM:n tiedotustilaisuudessa.

− Suomen tautitapausten lukema eilen oli 7805. Tähän tulee tänään noin nelisenkymmentä tautitapausta lisää. Nämä päivittäin raportoidut tautitapaukset kuitenkin sijoittuvat useammalle päivälle, eli tässä on laboratorioista ja terveydenhuollosta raportointiviivettä. Todennäköisesti ja tyypillisesti tänään ilmoitettavat tautitapaukset, kun katsotaan näytteenottopäivää, ajoittuvat viimeisen viikon ajalle, Puumalainen sanoo.

− Päivälukema ei siis tarkoita edellisen vuorokauden aikana sairastuneita vaan edellisen vuorokauden aikana THL:n rekisteriin ilmoitettuja tapauksia usean päivän ajalta.

Kesäkuussa tautitapauksia oli Puumalaisen mukaan keskimäärin noin 5, heinäkuussa noin 10 ja nyt noin 20. Ylilääkäri muistuttaa, että testausten määrä on lisääntynyt, mikä on huomioitava lukuja tarkasteltaessa.

− Positiivisten testien osuus nousi muutama viikko sitten, nyt se on uudelleen laskenut. Suomessa on tapauksia ilahduttavan vähän, Puumalainen sanoo.

Tartuttavuusluku 1,30−1,50

STM:n ja THL:n viikkokatsauksen mukaan uusien koronavirustartuntojen tapausmäärät ovat valtakunnallisesti edelleen kohtalaisen vähäisiä, vaikka tapausmäärät ja ilmaantuvuus ovat nousseet heinäkuun alun mataliin lukemiin verrattuna.

Viimeisen seurantaviikon aikana (viikko 33, ajalla 10.8.−16.8.) tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 131 uutta tapausta, kun edellisellä viikolla (viikko 32, ajalla 3.8.−9.8.) ilmoitettiin 168 uutta tapausta.

Arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 1,30−1,50 (90 % todennäköisyysväli).

Suomessa on todettu edelleen sekä kotoperäisiä että ulkomailta peräisin olevia tapauksia. Tartuntoja Suomeen on tullut useasta eri maasta. Osa uusista tapauksista liittyy tunnettuihin tartuntaketjuihin ja seurannassa oleviin tapausryvästymiin, mutta kaikkien tartuntojen lähde ei ole tiedossa.

Mainos