THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan yläkoululaiset pitäisi rokottaa niin pian kuin mahdollista.
Tällä hetkellä monessa kunnassa ovat käynnissä 12–15-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien nuorten rokotukset. Heitä on arviolta 30 000. Perhantaihin mennessä heistä noin kolmetoista prosenttia oli saanut ensimmäisen rokotusannoksen.
– 12–15-vuotiaiden rokotukset riskiryhmiin kuuluville on jo alkaneet. Rokotuskattavuustilastojen perusteella 12–17-vuotiaista jo vajaa 20 prosenttia on rokotettuja. Riskiryhmiin kuulumattomien 12–15-vuotiaiden lasten rokottaminen riippuu valtioneuvoston asetusmuutoksen valmistumisesta, Nohynek anoo Ylelle.
Ehdotus on lausuntokierroksella. Jos asetusmuutos saadaan läpivietyä elokuussa, niin rokottaminen voisi alkaa jo silloin.
Nohynekin mukaan on tärkeää, että tämä ikäryhmä ehditään rokottaa syksyllä, kun koulut ja oppilaitokset avautuvat.
– Olisi tietysti tarpeellista, että he saisivat rokotteen niin pian kuin mahdollista ja rokotukset päästäisiin aloittamaan mahdollisimman pian rokotteiden riittävyyden ja asetuksen etenemisen ehdoilla. Jo yhdelläkin rokotteella saadaan erittäin hyvä suoja vakavaa tautia vastaan. Samaan aikaan kuitenkin tiedetään, että rokotteen suoja deltaviruksen limakalvoinfektiota vastaan ei ole vielä paras mahdollinen, vaan siihen tarvitaan kaksi annosta.