The Economist: Miten Sauli Niinistö on tehnyt sen?

Talouslehti kirjoittaa Suomen presidentinvaalin suosikin rakastavan koiria eikä tekevän mitään harkitsematonta.

Talouslehti The Economist on julkaissut Suomen presidentinvaaliin liittyvän lyhyen henkilökuvan Sauli Niinistöstä.

Julkaisun paperilehdessä juttu on otsikolla Mr. Congeniality, Herra Miellyttävyys. Termi viittaa missikisoissa annettavaan palkintoon mukavimmalle osanottajalle. Nettiotsikon mukaan ”Suomen maanläheinen presidentti purjehtimassa uudelleenvalintaan”.

The Economist kertoo jäisessä pohjoisessa Vladimir Putinin ja Suomen hieman vähemmän tunnetun presidentin pyrkivän jatkokausilleen tahoillaan samaan aikaan. Niinistön kerrotaan todennäköisesti purjehtivan voittoon, mutta The Economist ihmettelee, miten hän tekee sen vapaassa demokratiassa, jossa pärjäävät ulkopuoliset ja populistit. ”How does he do it?”.

Julkaisun mielestä Suomen presidentin tehtävä on pääosin symbolinen ja keskittyy ulkomaisten vieraiden iloiseen kättelyyn vailla suurempaa sisäpolitiikan valtaa.

– Kuitenkin herra Niinistöllä on maine kyvykkyydestä molemmissa. Eduskunnan puhemiehenä hän sai suosiota kannustamalla kansanedustajia matkustamaan toisessa luokassa ja käyttämään halvempia hotelleja. Valtiovarainministerinä 1990-luvun lopulla hän leikkasi julkisen velan 60 prosentista vain vähän yli 40 prosenttiin bruttokansantuotteesta, hivellen suomalaista rakkautta säästäväisyyteen. Hän myös vastasi siirtymisestä euroon.

The Economist kertoo presidentin koirasta, josta tuli internet-tähti sen yritettyä varastaa presidentillisen joulukinkun. Niinistön kerrotaan kerran soittaneen radion luonto-ohjelmaan ja esitelleen itsensä ”Saulina Naantalista” kysyäkseen villeistä palsternakoista. ”Hän myös rullaluistelee”.

– Suomalaiset eivät halua yksinäistä sutta rikkomaan huolellisesti tasapainotettua suhdetta heidän pelottavan naapurinsa kanssa.

Maailman näyttämöllä Niinistön kerrotaan näyttäytyvän supervaltojen sanansaattajana.

– Yksistään viime vuonna hän tapasi Donald Trumpin, Xi Jinpingin ja herra Putinin. Herra Niinistö sanoo, että presidenttinä tärkein asia on toimia tavalla joka ’ei räjäytä maailmaa palasiksi’. Hän on siinä varmasti oikeassa.

Mainos