Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kirjoitti eilen blogikirjoituksessaan muun muassa, että useimmat maailman terroristeista ovat muslimeja. Hänen mukaansa ”muslimeja tulvii miljoonittain länteen kuin Troijan puuhevosessa, jossa nämä odottavat ”maltillisina” kutsua jihadiin”.
Kansanedustaja Mikael Jungnerin (sd.) eduskunta-avustajana toimiva Nasima Razmyar kirjoittaa, että Hakkaraisen blogikirjoitus sai hänen sappensa kiehumaan.
– Olemme tuttavia, saman työyhteisön jäseniä. Minä tervehdin sinua ja sinä aina minua. Molemminpuolinen kunnioitus näkyy päivittäisissä toimissamme, Razmyar kertoo blogissaan julkaisemassaan avoimessa kirjeessä.
– Mutta. Teuvo. Minähän olen muslimi. Sinun mielestäsi olen terroristi, ääriainesta, joka odottaa kutsua pyhään sotaan eli Jihadiin. Et tainnut muistaa sitä?
Razmyar aikoo ottaa asian esille Hakkaraisen kanssa seuraavan kerran, kun he tapaavat eduskunnassa.
– En vaadi sinulta anteeksipyyntöä, mutta selitystä kyllä. Miten voit ensin olla niin tuttavallinen ja sitten kirjoitat jotain näin ikävää. Tuntuu kurjalta, Razmyar toteaa.
Hän kysyy Hakkaraiselta, eikö tämä voisi sittenkin olla laupias samarialainen.
– Tiedän, että olet lempeä, antelias ja rehellinen ihminen. Näin minulle on kerrottu. Ei yhden, vaan usean henkilön suusta. Olet hyvä suomalainen, Razmyar antaa tunnustusta.
Mutta hän muistuttaa, että Hakkaraisen sanat kohdistuivat kokonaista ihmisryhmää kohtaan.
– Sinun sanasi satuttavat. Sinun sanasi loukkaavat. Miksi sanot näin?
Razmyar ihmettelee, mihin Hakkarainen pyrkii sanoillaan ja muistuttaa, että niillä on seurauksensa.
– Luot niillä jännitteitä. Jännitteitä ihmisryhmien, naapureiden, uskontokuntien ja poliittisten puolueiden välille. Sitäkö sinä todella haluat? Pahaa verta ja ennakkoluuloja?
Razmyar uskoo, että suomalaiset ovat tolkkua kansaa ja että Hakkaraisen puheet menevät Virtasten ja Korhosten toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
– Valitettavasti Abdullahiin ja Mohammediin sinun sanasi osuivat ja upposivat. Monessa maahanmuuttajakodissa pohditaan nyt, mitä naapurin Virtaset ja Korhoset heistä ajattelevat. Osuivatko ja upposivatko sinun sanasi myös heihin?
Razmyar toteaa lopuksi, että olisi ollut parempi, jos Hakkarainen olisi jättänyt bloginsa kokonaan kirjoittamatta.
Razmyar on tullut tunnetuksi muun muassa Tanssi tähtien kanssa -ohjelmasta. Hän on Helsingin kaupunginvaltuutettu.