Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen sanoo Suomen Uutisille, että häntä harmittaa monien suomalaisten sinisilmäisyys turvapaikkakriisissä. Hän pitää Maahanmuuttovirasto Migrin suuntaa oikeana, kun se ilmoitti sulkevansa lisää vastaanottokeskuksia. Sulkemislistalla ovat Kemijärven, Kuusamon, Raaseporin ja Saarijärven vastaanottokeskukset.
– Suunta on hyvä, mutta muuten Maahanmuuttovirasto on turha laitos, Hakkarainen toteaa.
Vastaanottokeskuksia on Suomessa yhteensä noin 30, kun niitä oli viime vuodenvaihteessa 130. Hakkaraista huolestuttaa, miten kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden maasta poistaminen onnistuu.
– Ongelmat siirtyvät vain suuriin asutuskeskuksiin. Miten kielteisen turvapaikkapäätöksen saajat saadaan maasta pois? Paperittomia jää pyörimään Suomeen. Ei tällä lainsäädännöllä ja perustuslailla niitä saada täältä pois, Hakkarainen toteaa.
Vastaanottokeskuksia suljetaan, sillä turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa on vähentynyt rajusti. Hakkarainen sanoo, että turvapaikanhakijoiden etuuksia on tiukennettu perussuomalaisten ansiosta ja hallitusyhteistyöllä.
– Suomesta on saatu vähemmän houkutteleva kohdemaa turvapaikkaturisteille ja pakolaisvirta on tyrehtynyt. Jos sosiaalidemokraatit olisi ollut meidän tilalla hallituksessa, niin ei olisi tehty yhtään mitään, vaan täällä olisi 100 000 turvapaikkaturistia enemmän, Hakkarainen sanoo.
– Kylien poikamiehet jäivät nuolemaan näppejään, kun vähätkin naiset houkuteltiin vastaanottokeskuksiin. Niistä oli tarkoitus tehdä suojatyöpaikkoja, mutta nyt lupauksia joudutaan perumaan, kun keskuksia lopetetaan. Ne eivät ole yhtään huolissaan suomalaisesta poikamiehestä, joka elää ja kituuttaa korvessa. Apua ei sinne heru, hän lisää.
Valtakunnansyyttäjä ilmoitti tiistaina, että Hakkarainen saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syyte tulee Facebook-kirjoituksesta, jonka Hakkarainen julkaisi Nizzan terrori-iskun jälkeen.
Hakkaraisen mielestä muslimien ja terroristien arvostelua on tällä hetkellä Suomessa kuin Neuvostoliiton arvostelu suomettumisen aikaan.
– Silloin arvostelija sai vain toimittajat kimppuunsa. Nyt toimittajien lisäksi kimpussa on oikeuslaitos.
Hakkaraisen syytettä puidaan aikanaan Keski-Suomen käräjäoikeudessa.
– Kun suomalaisten puolta pitää, niin todennäköisesti tulee lisääkin. Jos tuomio tulee, niin linja ei muutu. Jatkossa mahdollisen sakkolapun voi lähettää suoraan postitse, niin ei tule turhia kuluja yhteiskunnalle, Hakkarainen sanoo.